Kesän Onnen maa (Tampereen Teatterikesä)

Sota ja rauha

Teatteri Telakka 8.8.2015

OFF Tampere

Tampereen Teatterikesä 3.-9.8.2015

www.teatterikesa.fi

www.teatterikesa.fi/off-tampere/

www.telakka.eu/teatteri/

Elämäntarkoituksenetsijät

Dramatisointi ja ohjaus - Tuomo Rämö. Lavastus ja valosuunnittelu - Nadja Räikkä. Pukusuunnittelu - Henna Mustamo. Musiikki ja äänisuunnittelu - Hannu Hauta-aho. Lavalla Antti Mankonen, Petri Mäkipää, Kaisa Sarkkinen ja Piia Soikkeli. Perustuu Leo Tolstoin romaaniin.

Leo Tolstoin suurromaanista Sota ja rauha (kirjoitettu vuosina 1865-1869) tehty näytelmäversio sai ensi-iltansa Teatteri Telakalla maaliskuussa 2015. Ensi-illan jälkeen esityksestä alkoi tihkua kiittäviä kommentteja. Itse pääsin katsomaan esitystä vasta nyt Tampereen Teatterikesän yhteydessä. Odotukset olivat huhuista korkealla. Ja ne täyttyivät moninkertaisesti.

Tuomo Rämön ohjaama Sota ja rauha on hiottu, perusteellisesti pohdittu ja teemoiltaan tarkkaan mietitty. Näytelmä nostaa esille elämän- ja historianfilosofisia kysymyksiä yksilön vapaudesta, yksilön suhteesta yhteisöön, elämän tarkoituksesta ja kuoleman väistämättömyydestä. Romaanin henkilögalleria on valtaisa, mutta lavalla nähdään vain neljä näyttelijää. Kerrassaan mainiot Antti Mankonen, Petri Mäkipää, Kaisa Sarkkinen ja Piia Soikkeli tekevät kaikki useita rooleja ja hyppäävät sujuvasti yhden hahmon nahoista toiseen. Valinta toimii ja antaa esitykselle tuoreen leiman. Yksi maailmankirjallisuuden tunnetuimmista romaanijärkäleistä taipuu mainiosti teatterilavalle ja puhuttelee monilla ajankohtaisilla (ja ikuisilla) teemoillaan edelleen 2010-luvun katsojaa.

Leo Tolstoi (1828-1910) on venäläisen realismin ja psykologisen proosan tunnettu nimi. Siinä missä hänen aikalaistaan, toista tunnettua realistia Fjodor Dostojevskia (1821-1881) pidetään ennen kaikkea vähäosaisten, nöyryytettyjen ihmisten ymmärtäjänä, mielletään Tolstoi venäläisen aristokratian tarkaksi kuvaajaksi ja tuntijaksi. Tolstoihin on myös lyöty patriootin ja moraalifilosofin leimat. Pasifistista maailmankatsomusta edustanut kirjailija oli aikansa suuri ajattelija ja oikea superjulkkis, jonka romaaneilla ja kirjoituksilla oli valtava kysyntä jo hänen elinaikanaan. Lähimmäisenrakkautta ja yksinkertaisia elämäntapoja korostava sekä väkivaltaa, vihaa ja sotaa vastustava tolstoilaisuus kasvoi maailmanlaajuiseksi ilmiöksi.

Tolstoi sijoitti romaaninsa Sota ja rauha tapahtumat Venäjän silloiseen lähimenneisyyteen eli Aleksanteri I:n suurvalta-aikaan ja Napoleonin sotien vuosiin 1805-1812. Kyseessä on historiallinen romaani ja sukuromaani, jossa historiallisia tapahtumia kuvataan yksilön kokemuksen kautta. Venäjällä aatelisto nautiskelee mielivaltaisista oikeuksistaan samalla kun maaorjuus kukoistaa. Sodan kauhut ja Moskovan palo ravistelevat kuitenkin kaikkia yhteiskuntaluokkaan katsomatta. Kaiken yllä vaanii sota ja kuolema. Ihmishenki ei ole oikeastaan minkään arvoinen.

Näytelmän päähenkilöt ovat Rostovin ja Bolkonskin aatelisperheiden edustajia. Rostovin perheen hyveitä – välittömyyttä ja rehellisyyttä – edustavat nuori ja leikkisä Natasha Rostova (Sarkkinen) sekä hänen veljensä Nikolai Rostov (Mankonen). Natasha nauttii elämästä, rekiajeluista, tanssimisesta ja tähtien katselusta kaikella luonnonlapsen innollaan. Urhoollinen ja isänmaallinen Nikolai puolestaan omaa horjumattoman uskon ihanteisiin. Bolkonskit edustavat hyvin toisenlaista elämänfilosofiaa: kunniallisuutta ja velvollisuudentuntoa. Andrei Bolkonski (Mäkipää) ja hänen sisarensa, pidättyväinen Maria Bolkonskaja (Soikkeli) kuvataan jopa hieman kylminä aristokraatteina, jotka turvautuvat järkeen ja logiikkaan ennen tunteita. Yksi keskeisistä henkilöistä on lisäksi Antti Mankosen loisteliaan energisesti tulkitsema intoileva ja poukkoileva Pierre Bezuhov, välillä rakastettava ja välillä narri rasittavuuteen asti. Pierre nousee piireihin yllättävän perintönsä ansiosta.

Kahden suvun tarinat liittyvät toisiinsa monin sitein. Ensin Natasha (Rostov) ja ruhtinas Andrei (Bolkonski) menevät kihloihin. Kihlaus kuitenkin purkautuu ja Natasha menee lopulta naimisiin Pierre Bezuhovin kanssa. Nikolai (Rostov) puolestaan nai Marian (Bolkonski). Kuulostaa hiukan keskinkertaisen ihmissuhdedraaman aineksilta, mutta sitä se ei tokikaan ole. Kahden perheen väliset ihmissuhteet pitävät koossa perustarinaa, jonka päälle kaikki muu rakentuu.

Sota ja rauha seuraa päähenkilöidensä elämää ja kasvua monen vuoden ajan, kuvaa heidän toiveitaan, odotuksiaan ja pelkojaan. Taakkana ovat niin yhteisön paine kuin historialliset mullistuksetkin, jotka määrittävät elämän kulkua ja joihin yksittäinen ihminen ei pysty vaikuttamaan. Näytelmässä etsitään vimmaisesti vastausta siihen, mikä on elämän tarkoitus, mitä on onni, rakkaus, ja mitä omalla elämällä pitäisi tehdä. Henkilöhahmot ajautuvat kriisiin törmätessään historian väistämättömyyteen, jonka edessä he muuttuvat voimattomiksi ja kadottavat oman tahtonsa ja vapautensa toteuttaa kunnianhimojaan ja suunnitelmiaan.

Varsinaisiksi vastapooleiksi toisilleen muotoutuvat Pierre ja Andrei, joiden molempien kohtalot kietoutuvat saman naisen, Natashan, ympärille. Kummankin psykologinen ja moraalinen kehitys on erilainen, mutta yhteistä on piinaava kysymys elämän tarkoituksesta. Siinä missä Pierrellä on selittämätön lapsenkaltainen luottamus ja usko elämään, on Andrei puolestaan taipuvainen analyyttiseen rationaalisuuteen ja jopa masennuksen kaltaiseen synkkään pohdiskeluun. Andrei kokee maailman pelkkänä toinen toistaan seuraavien ilmiöiden ketjuna. Hänelle elämä näyttäytyy mielettömänä: ”mikään ei liity mihinkään”.

Näytelmän loppua kohden Andrei kokee jonkinlaisen ymmärryksen siitä, mikä yksilön asema on koko laajan maailmankaikkeuden osasena. Pierre taas löytää uskonnollis-filosofiselle etsinnälleen tasapainon avioitumalla Natashan kanssa. Natasha puolestaan kasvaa tarinan edetessä ilakoivasta tyttösestä käytännölliseksi ja jopa äidilliseksi hahmoksi. Siinä hän edustaa jälleen yhtä Tolstoille tärkeää moraalista teesiä: avioliitto on harhaan astuneen yksilön pelastusvene, joka johdattaa takaisin sovinnaisen yhteisön ja perheen hellään huomaan.

Tolstoi peräänkuuluttaakin aitoutta ja kristillisiä, vaatimattomia elämäntapoja. Hänen ihmisihanteensa ehdotonta kääntöpuolta edustaa teennäinen seurapiirihai, jota kiinnostaa vain moitteeton ulkokuori ja seurapiireihin sopiva käytös (Soikkeli loihtii tämän karikatyyrin näyttämölle nauruhermoja kutkuttavasti). Näytelmässä kuultu repliikki ”en halua miettiä kuka vaatteeni tekee ja mistä ne tulevat” kiteyttää Tolstoin kammoaman epäaidon ihmisen olemuksen täydellisesti. Samalla se vetää katsojan päässä välittömästi lankoja tähän päivään, halpatyövoimaan ja nykyajan ”maaorjuuteen”.

Näytelmässä nostetaan myös ns. yhteisöllinen pakko tai paine vahvasti esille. Yhteisö nähdään yksilön vapautta rajoittavana tekijänä siinä missä historiakin. Yksilö on kuin jänis susilauman armoilla: joko se sulautuu osaksi laumaa tai tulee syödyksi. Näytelmään luotu eräänlainen nykypäivään sijoitettu kehyskertomus taas esittelee katsojille yhteisestä puutarhatilasta riitelevät naapurukset, joissa tämä sama laumapainostus kiteytyy. Pienestä eripurasta kasvaa älyttömät mittasuhteet saava suoranainen sotatila.

Historia kulkee konfliktista toiseen; aina tulee uusi vallankumous, joka saa ihmislauman massana liikkeelle ja muuttaa vallinneita olosuhteita. Venäjän ja Ranskan väliset skismat 1800-luvun alkupuolella tuovat ikävästi mieleen nykypäivän maailmanpolitiikan. Maailma on kuin pelikenttä tai hiekkalaatikko tai se yhteinen piha, jolla temmelletään ja riidellään, sovitaan ja taas nahistellaan ja tavoitellaan omaa etua. Eikö mikään tosiaan koskaan muutu? Emmekö me opi historiasta yhtään mitään? Ja emmekö me yhteisönä ikinä kehity?

Koska yksiselitteisiä vastauksia ei ole, jatkamme edelleen ihmisolon tarkoituksen pohtimista.

Teatteri Telakan toteutuksessa lava näyttää riisutulta, vaikka lavastus itse asiassa sisältää paljonkin kaikenlaista aina kannoista ja puunoksista lähtien. Kaikki on kuitenkin keskittynyt näyttämön takaosaan. Telakan ullakkonäyttämö olisi sallinut kyllä näyttävämmänkin lavastuksen. Henna Mustamon puvustuksessa luodaan onnistuneesti 1800-luvun alkupuolen ajankuvaa lähes kokonaan moderneilla vaatekappaleilla. Koko esitys yhdistääkin toimivasti moderneja elementtejä ja omannäköistään epookkia äänimaisemaa myöden. Niin lavastus kuin puvustuskin jättävät tilaa neljälle näyttelijälle, jotka ovat kieltämättä esityksen suola ja sokeri. Hahmoissa on niin herkkyyttä, huumoria kuin elämänfilosofista syvyyttäkin. Tekeminen on monin paikoin fyysistä, voimallista ja hikistä, mutta silti aina harmoniassa muun ympärillä tapahtuvan kanssa. Kun pääsee sisälle näytelmän luomaan maailmaan ja sen rytmiin, esitys soljuu vaivatta eteenpäin koko kolmituntisen.

Sota ja rauha oli mukana Tampereen Teatterikesän OFF-ohjelmistossa eli ei varsinaisessa pääohjelmistossa. Hieno kotimainen, paikallisen teatterin tuotanto olisi kyllä ansainnut noston ihan varsinaiseenkin teatterikesäohjelmistoon!

~Eeva~

Viimeisimmät jutut
Blogiarkisto
Tunnisteet
Seuraa meitä
  • Facebook Basic Square
  • Twitter Basic Square
  • Instagram App Icon