Keskustelussa Eevan ja Ishwarin kanssa


Gladys-esityksen käsikirjoittaja ja konseptin luoja, Eeva Salonius, sekä esityksen ohjaaja Ishwar Maharaj kertovat, miten Vertigon syksyn 2021 esitys syntyi.


Eeva ja Ishwar ovat Teatteri Vertigon taiteelliset ja tuotannolliset luotsit, jotka ovat tehneet yhteisiä projekteja Vertigon perustamisesta eli vuodesta 2008 lähtien.


Kohtaus 23.


(N. 1935, joka liukuu Douglasin kuolinvuoteen 1939. Mary lämmittelee, venyttelee ja tekee äänenavausta. Muut esiintyjät yhtyvät äänenavaukseen, josta syntyy äänten kakofonia, kuin orkesteri virittäisi soittimiaan. Douglas tulee.)


Douglas: Kuule, se sinun hullu yhden naisen showsi…


Mary: Kiitos vaan, Douglas.


Douglas: Tarkoitan, että haluaisitko pallotella hiukan ideoita? Charlie pallottelee aina ideoitaan. Ehkä voin olla avuksi.



Yhden naisen hullusta showsta tuli onneksi pallottelun kautta äänten kakofonia, joka muuttui ensi-iltaan mennessä harmoniseksi kokonaisuudeksi. Hulluutta ja suuria ideoita tietenkin tarvitaan aina, mutta tarvitaan myös ihmisiä, jotka sanovat näille vielä epämääräisille ideoille että totta kai, tehdään pois vaan! Jotenkin niin Gladys sai alkunsa. Käsikirjoittajalla oli ajatus, jonkunlainen idea. Ja siitä se sitten lähti.


Kokonaisen esityksen saattaminen lavalle on kuitenkin aina ryhmätyötä. Kuten ohjaaja David Griffith näytelmässä toteaa: "hyvä meikki viimeistelee roolihahmon" ja "sininen alavalo antaa ilmeikkyyttä niillekin, joilla on vain yksi ilme". Tarvitaan hyvää puvustusta ja maskeerausta, sinistä alavaloa, lavasteita ja tarpeistoa, äänimaailmaa ja koreografiaa, jotta esityksestä ylipäänsä tulee esitys. Tarvitaan teknikkoa, graafikkoa ja valokuvaajaa. Ja tarvitaan tietenkin myös esiintyjiä, joilla on enemmän kuin yksi ilme. Ryhmätyö – sehän se on paras asia koko prosessissa! Gladysissä meillä on ollut ilo saada työskennellä ahkeran, tinkimättömän, taitavan ja hauskan työryhmän kanssa. Tulee olemaan haikeaa sanoa heipat näille hienoille persoonille. ❤



Esityksen läpimeno / Kuva: Ville-Matias Roisko




Etäkahvit 17.9.2021 klo 18:22



ISHWAR:

En tiennyt entuudestaan kovinkaan paljon Mary Pickfordista. Kun Eeva kertoi haluavansa kirjoittaa näytelmän hänestä, olin ihan innoissani, koska se tarkoitti, että voisin tehdä oman tutkimusmatkani tämän inspiroivan naisen elämään.


EEVA:

Mary Pickfordin elämä on kyllä ollut mielenkiintoinen ja tapahtumarikas! Kypsyttelin ideaa hänen tarinastaan pitkään. Ja kun sitten tartuin Pickfordin omaelämäkertaan Sunshine and Shadow, alkoivat erilaiset teemat muotoutua ja hahmottua selkeämmiksi. Elämäkertaa lukiessa kävi selväksi, että Gladys tulisi käsittelemään illuusiota, kuuluisuutta, unelmien tavoittelua, saavutettua tai saavuttamatta jäänyttä tunnustusta taiteilijana, rakkaudenjanoa ja hyväksyntää. Mukaan hiipivät myös sellaiset teemat kuin identiteetti, minäkuva, vanheneminen, itseinho, muistot ja muistaminen.


Ennen kuin aloitin varsinaisen kirjoitustyön, tiesin myös, etteivät kohtaukset tule olemaan minkäänlaisessa ajallisessa järjestyksessä. Siksi en myöskään kirjoittanut kohtauksia yhtään missään järjestyksessä. Loppumonologi taisi olla ensimmäinen asia, jonka kirjoitin. Tiesin myös alusta lähtien, minkälaisen konseptin halusin luoda esitykselle. Koska kyse pohjimmiltaan oli Mary Pickfordin julkisuuskuvan taakse kurkistamisesta ja sen purkamisesta – kirjaimellisesti illuusion ja kulissien repimisestä – ajattelin, että myös koko näyttämöllepanon tulisi tukea tätä teemaa. Mitään ei tulisi tapahtumaan kulisseissa. Näyttelijät vaihtaisivat roolejaan suoraan näyttämöllä, lavastus ja tarpeisto, kaikki tekniikka olisi koko ajan yleisön nähtävillä. Koko teatterin illuusio tuli särkeä ihan konkreettisestikin.


ISHWAR:

Rakastin Eevan näytelmässä sitä, että se ei ollut perinteinen elämäkerta, vaan jotain enemmän. Se oli vähän kuin uni, jossa todellisuus ja illuusio sulautuvat saumattomasti toisiinsa. Siitä syntyi epävarmuuden ja rajattomien mahdollisuuksien maailma, jossa mikään ei ole ihan järjestyksessä. Tämä oli todella tärkeä asia, sillä se antoi minulle ohjaajana vapauden nähdä, miten tarina ja hahmot voisivat muotoutua lavalla kokonaisuudeksi.


EEVA:

Unenomaisuus ehkä osittain syntyi siitä, että vaikka osa näytelmän tapahtumista on totta, monet muut kohtaukset taas ovat täysin keksittyjä, syntyneet niistä pohdinnoista, mitä olisi voinut olla, miten asiat olisivat voineet mennä toisin ja mitä Mary Pickford ehkä itse ajatteli elämästään. Mary Pickfordin julkisuuskuva on hyvin tarkkaan hiottu, ja hän piti silotellusta kuvasta itsekin loppuun saakka kiinni. Joten suoria vastauksia ei heränneisiin kysymyksiin ole. Siitä syntyi toisaalta vapaus kuvitella asioita. Eikä mielikuvituksella ole rajoja.


ISHWAR:

Puhuin jo äskenkin vapaudesta nähdä asioita, mutta se on niin olennainen osa käsikirjoitusta. Teksti antaa tilaa ajatella sen tapahtumia ja teemoja orgaanisesti. Mikään ei tunnu pakotetulta tai ylhäältäpäin sanellulta. Teemat, kuten illuusio, menestys, rakkaus ja väkivalta – yleisö voi vapaasti ajatella näitä asioita tai tietenkin myös olla ajattelematta, jos niin haluaa. Itseäni eniten puhuttelevat villiyden ja väkivallan mielikuvat. Ne kulkevat mukana tekstissä koko näytelmän läpi, mikä saa ajattelemaan, että ne ovat asioita, jotka muodostavat koko inhimillisen olemassaolon ytimen. Mutta ehkä vaan minä ajattelen niin, hah hah.



Mary: Tästä tulee loistava spektaakkeli! Pienen budjetin spektaakkeli. Tästä tulee suurenmoinen!



EEVA:

Ensin on idea, ja sen jälkeen alkaa tuotannollinen työ. Aletaan kasata työryhmää, etsiä esitystilaa ja mahdollisia yhteistyökumppaneita, haetaan vimmatusti apurahoja. Vapaankentän teatteriryhmillä on aina haasteita rahoituksen kanssa, koska se ei koskaan ole varmaa, että rahoitusta tulee. Produktiota täytyy kuitenkin alkaa työstää jo ennen rahoituksen varmistumista. Kaikki alkaa hyvin epävarmasti.


ISHWAR:

Vertigon taiteellisina ja tuotannollisina vastuuhenkilöinä me Eevan kanssa vastaamme näistä asioista yhdessä. Tämä vaihe on toisaalta innostava ja toisaalta hyvin raastavaa aikaa, kun koskaan ei ihan tarkkaan voi tietää, miten kaikki tulee menemään. Gladysille saimme onneksi rahoitusta Turun kulttuurilautakunnalta ja Turun Teatterisäätiöltä. Kiitos siitä! Laskeskelimme, että yhdessä arvioitujen lipputulojen kanssa budjetti olisi sellainen, että esitys voidaan toteuttaa ilman, että joudumme tinkimään ihan kaikesta suunnitellusta. Show can go on!



David: Poikki! Kuules uus tyttö. Osaatko sinä näytellä? Missä studiolla sanoitkaan, että olet ollut aiemmin? Kameran edessä kaikki täytyy tehdä isosti, niin että yleisö hiffaa missä mennään. Tajuatko?



EEVA:

Videokameralle kirjoitin oman roolin, siitä tuli yksi näyttelijä elävien esiintyjien rinnalle. Kameralla oli jopa nimi, jonka joku yleisöstä ehkä osasikin päätellä vaikkei sitä koskaan esityksessä mainittukaan. Kameran tarkoitus oli aina näyttää uusi näkökulma lavalla esitettyyn kohtaukseen, ja sen rekisteröimät havainnot kertoivat käsikirjoituksen parenteeseissa omaa tarinaansa. Osa videoiden sisällöistä oli kirjoitettu valmiiksi käsikirjoitukseen, osa on työstetty loppuun prosessin aikana.


ISHWAR:

Videoiden sisältöä oli erityisen mielenkiintoista pohtia. Esimerkiksi roolihahmo saattaa olla hermostunut ja se näkyy vaikkapa tavassa, miten hän vääntää sormiaan, joku hyvin pieni ja hienovarainen ele. Kamera vangitsee pienenkin liikkeen ja voimistaa sen moninkertaiseksi valkokankaalla – kamera voi tehdä pienestä eleestä koko kohtausta määrittävän tekijän. Kameran avulla kohtaus voitiin myös asemoida niin, että näyttelijät olivat selkä yleisöön päin ja silti yleisö näki näyttelijöiden kasvot projisoituina valkokankaalle.


EEVA:

Kamera mahdollistaa elokuvalliset lähikuvat, jotka ei teatterin lavalla muuten ole mahdollisia. Ja mikä sen sopivampaa mykkäfilmitähdestä kertovassa esityksessä, kuin käyttää elokuvan kerrontakeinoja yhtenä tehosteena! Kameralla voidaan myös paljastaa, mitä tapahtuu niin sanotusti selän takana, asioita, joita henkilöhahmo ei haluaisi paljastaa itsestään. Kamerasta tulee urkkija.


ISHWAR:

Kyllä! Kamera paljasti ainakin muutaman Douglas Fairbanksin salaisuuden, kuten työpöydän laatikossa olevat rakkauskirjeet ja valokuvan, jonka Douglas olisi mieluummin pitänyt piilossa. Minulla oli joitain selkeitä ideoita, miten halusin käyttää kameraa ja mitä halusin näyttää valkokankaalla ja miten. Lisäksi oli paljon epämääräisiä ideoita, joita piti vain testata harjoituksissa. Osa videosisällöstä syntyikin suoraan harjoituksissa kokeilemalla ja keskustelemalla työryhmän kanssa. Jokaiselle kuvalle oli aina joku syy, miksi se näytettiin. Jopa silloin, kun kamera kuvasi staattisesti jotain lavastuksen yksityiskohtaa.


Kameran kanssa työskentely oli näyttelijöille vaativaa, kun he joutuivat miettimään ja muistamaan niin paljon teknisiä asioita monien eri roolihahmojensa lisäksi. Meidän piti harjoitella kameran kanssa koko ajan, jotta näyttelijät tottuisivat liikuttelemaan sitä, niin että siitä tuli heille kuin toinen luonto eikä mikään heistä erillinen asia, jota on pakko aina välillä "käsitellä". Oli valtava haaste saada kaikki toimimaan saumattomasti ja saada kamera osaksi näyttämön orgaanista toimintaa. Samalla oli niin paljon muutakin mietittävää, siis käytännön asioita. Kuten vaikkapa kaapeli, joka oli koko ajan näyttelijöiden tiellä ja johon ihmiset kompastuivat. Se näytti aluksi ihan sotkulta. Ja miten kääntää kamera kohti katsomoa mutta niin, ettei yleisö näy kuvassa. Miten saada kamera lavan toiselta puolelta toiselle puolelle, jne. Puhumattakaan kaikista muista teknisistä asioista, kuten Foley-tehosteista, hahmojen ja vaatteiden vaihtamisesta lavalla, rekvisiitasta, huonekalujen ja lavasteiden siirtelystä, soittimista ja tietysti laulu- ja tanssirutiineista.


EEVA:

Anteeksi että nauran! Suht lyhyeen harjoituskauteen aika paljon kaikkea, joten ymmärrän kaiken tuskan. Mutta kyllä mä myös ihailin sitä, miten lopulta toi kaikki näytti täysin vaivattomalta ja luonnolliselta lavalla.



Mary: Nyt tanssitaan!



EEVA:

Vertigon esityksille on aina ollut tyypillistä, että tarinaa viedään eteenpäin monilla erilaisilla kerronnan tavoilla. Halusin myös Gladysissä luoda kohtauksiltaan ja tunnelmiltaan vaihtuvan näytelmän. Sirpaleiset, ei-kronologisesti etenevät kohtaukset kertovat tarinaa dialogin lisäksi mm. projisoinneilla ja visuaalisilla elementeillä, liikkeellä, äänillä ja musiikilla. Itse asiassa ennen kuin olin kirjoittanut riviäkään, tiesin että esityksen loppubiisi tulisi olemaan mukana esityksessä. Samoin ensimmäisen näytöksen lopussa soiva kappale tuli mukaan käsikirjoitukseen jo varhaisessa vaiheessa. Ajatus oli, että ensimmäisen näytöksen lopussa Mary Pickford vain huulisynkkaa musiikin tahtiin (hän laulaa siinä kohtaa vielä jonkun toisen lauluja rakkaudesta), mutta näytelmän lopussa oma ääni lopulta löytyy ja näyttelijät laulavat myös livenä.


ISHWAR:

Molemmat kappaleet tuntuivat kyllä heti oikeilta näytelmän tunnelmaan. Molempien laulujen sanat kertoivat jotain tärkeää ja veivät näytelmän tarinaa eteenpäin. Ajattelemme teatterista tosi samalla tavalla. Hah hah, joskus tuntuu että meillä on yhteiset aivot. Ja aiemmin, kun ollaan käsikirjoitettu juttuja yhdessä, me ollaan usein tahoillamme mietitty ihan samoja asioita tai sama ajatus on tullut molemmille mieleen samalla hetkellä. Samanmielisyyden lisäksi meillä on myös työparina ehdoton luottamus toisiimme, ja siksikin yhteistyö on niin helppoa.


EEVA:

Se on kyllä totta! Ja meillä on ihan omat tyhmät vitsit, joille kukaan muu ei koskaan naura. … Yhtä asiaa kyllä vähän epäilin, että et ehkä ihan kauheasti innostu siitä. Pakko nyt myöntää. Ja se oli rivitanssi Pickfair-juhlissa! Tai ehkä yllätyin vaan itse, että kirjoitin Vertigolle rivitanssikohtauksen, ehkä se ei yllättänyt ketään muuta ja olin vaan yksinäni skeptinen, hah hah.


ISHWAR:

Hahaa! No mutta, tiedät minut, en koskaan hylkää ideoita suoralta kädeltä, ellei minulla ole todella voimakasta tunnetta, että joku juttu ei vaan sovi kokonaisuuteen. Kaikesta voidaan keskustella ja kaikkea kannattaa aina tutkia tarkemmin. Ohjaajana on tärkeää mennä kirjoittajan mieleen ja yrittää selvittää, mistä jotkin tietyt asiat kumpuavat ja miksi kirjoittaja teki jotkut tietyt valinnat.


EEVA:

Tähän haluan ehdottomasti siteerata näytelmän Douglas Fairbanksia: "Yksi hauska tanssinumero ei tietääkseni ole ollut yhdellekään elokuvalle haitaksi."


ISHWAR:

Douglas tietää, että "patriarkaattia vastustavan, murhanhimoisen naisen kostosta" SAA hauskan tanssinumeron!


EEVA:

Hah hah, todellakin saa!



David: Kuka täällä oikein ohjaa?



EEVA:

Kun työryhmässä ideoita ja ajatuksia rönsyilee, onneksi ohjaajalla on visio ja kokonaisnäkemys esityksestä. Kaikki pysyy kasassa ja eri osa-alueet loksahtavat yhteen. Mistä sä ohjaajana lähdet yleensä liikkeelle?


ISHWAR:

Aloitan yleensä käsikirjoituksesta, tai ideasta, jos tekstiä ei vielä ole, ja alan selvittää, mistä tarinassa on kyse. Mitä kerrotaan ja miksi? Keitä hahmot ovat? Mitä teemoja ja ideoita nousee esille? Jos näytelmä perustuu tosielämän tapahtumiin, teen valtavasti taustatutkimusta tapahtumista ja ihmisistä. Ja teen itse asiassa saman, vaikka teksti olisi fiktiotakin. Koska jokainen näytelmä ja hahmo vaatii aina tutkimusta, kaikki kirjoitettu versoo jostakin elämän osa -alueesta ... ja elämä, joka on jonkun toisen … taustatyö on kaikki kaikessa. Tutkiminen on yksi tämän työn parhaista puolista, mutta toisaalta ohjaajan työssä on niin monia puolia, joista voisin sanoa että ne ovat parhaita, joten, hah hah, ihan kaikki ... paitsi ehkä ei harjoitusaikataulujen tekeminen, siitä en kyllä nauti.


Eli siis lähden tekstistä, sadoista pienistä yksityiskohdista, kuten esim. kellonajoista ja paikoista. Jos niitä ei ole kirjoitettu käsikirjoitukseen, teen loogisia päätelmiä sen pohjalta, mitä tekstiin on kirjoitettu. Minun on tunnettava hahmot läpikotaisin jo ennen kuin näyttelijät tuntevat omat roolihenkilönsä. Minun täytyy tietää, mistä he ovat tulleet, minne he ovat menossa, kaikki heidän motiivinsa jne. Minulla täytyy olla koko näytelmä päässäni kohtaus kohtaukselta, alusta loppuun, jotta voin löytää näytelmän kehityskaaren ja nähdä mihin tarina on menossa ja miten voin muuntaa sen kaiken lavalle. Minun täytyy pystyä visualisoimaan koko näytelmä päässäni, vaikka se ei aina lopulta näytäkään täsmälleen samalta kuin mitä kuvittelin. Tarvitsen perustan, jonka pohjalta voin näyttelijöiden ja suunnittelijoiden kanssa lähteä tutkimaan, leikkimään, kokeilemaan ja rakentamaan. Tarvitsen omaa aikaa käsikirjoituksen kanssa, jolloin rakennan tuon pohjan ja muodostan oman käsitykseni teoksesta ja siitä, mitä haluan sen kanssa tehdä. Ja vasta kun kaikki on itselleni selkeää, sen jälkeen pystyn olemaan avoin muiden kanssa yhdessä tapahtuvalle luomisprosessille.


Rakastan ihmisten kanssa työskentelyä ja annan heille paljon vapautta kokeilla, tutkia ja tehdä virheitä, löytää asioita ja kadottaa ne tai löytää jotain muuta. Kun näytelmän maailmaa ollaan herättämässä eloon, on tärkeää ettei luovuuden kipinää tukahduteta. Silloin jokainen voi vapaasti ja rohkeasti ​​tuoda ideoitaan esille ja ehdottaa uusia juttuja. Jokaisen ohjaamani produktion kohdalla on kyse ensemblen luomisesta – mehän kaikki työskentelemme yhteisen tavoitteen eteen eli esityksen eteen. Kuitenkin kaikki tämä vapaus ja luovuus … on minun velvollisuuteni koota kaikki palat yhteen ja pitää huolta, että kaikki toimii yhtenäisenä kokonaisuutena ja että kaikki näyttelijät tai suunnittelutyö istuu yhteen oman näkemykseni kanssa. Ja mikä vielä tärkeämpää, sopii aidosti ja rehellisesti näytelmän maailmaan.



Mary: Käsikirjoitus on ihan hyvä. Näihin puitteisiin.



EEVA:

Mulla on tapana kirjoitusvaiheessa kirjoittaa todella paljon näyttämöohjeita. Sitten editoidessa karsin niitä, koska en halua tuoda kirjoittajan näkemystä liian vahvasti esille, haluan jättää enemmän tulkinnan varaa työryhmälle. Välillä parenteesit on silti hyvinkin yksityiskohtaisia, kuten esim. miten yleisölle viestitään väliajasta kirjoittamalla se liitutaululle ja kuvaamalla se, tai miten valkokankaalla näkyy punaiset kynnet tai heiluu haarukka. Välillä ohjeet on epämääräisempiä, tyyliin ”tahallisen kökkö mutta vauhdikas kohtaus”. Ishwarin tehtäväksi jää täyttää aukot.


ISHWAR:

Nautin siitä käsikirjoituksessa, että siinä on tilaa tulkinnalle ja asioiden löytämiselle. En yleensä pidä näyttämöohjeista, jos niitä on paljon. Leikkaan ne yleensä kokonaan pois, varsinkin jos ne liittyvät siihen, miten hahmon pitäisi emotionaalisesti reagoida esim. toisen hahmon sanomisiin. Yritän aina etsiä totuutta näytelmän jokaisesta kohtauksesta, ja joskus tekstiin kirjoitettu tunne ei vain tunnu oikealta tai näyttelijä ei löydä sitä itsestään tai luomastaan hahmosta. Mutta monet Eevan näyttämöohjeet ovat olleet Gladysia tehdessä tosi arvokkaita, koska hän on myös luonut konseptin. Monet Eevan parenteeseista liittyvät nimenomaan teknisiin asioihin ja niistä oli todella paljon apua. Arvostin sitä, kuinka selvästi hän näki asiat. Ja minulle oli myös erittäin tärkeää, että samalla kun loin oman näkemykseni teoksesta, myös kunnioitin Eevan näkemystä. Eeva on erittäin reilu kirjailija eikä ole turhan tarkka työstään, mistä syntyy fiilis, että haluat vain entistä enemmän tuoda hänen näkemystään esille – ja toki myös siksi, että hän on hiton hyvä kirjoittaja, hah hah. Se auttaa. Eevan kanssa voimme aina keskustella rehellisesti ja täysin vilpittömästi siitä, mikä toimii ja mikä ei. Se tietysti johtuu vuosien tiiviistä yhteistyöstä.


EEVA:

Siinä on etunsa, että käsikirjoittaja on paikalla harjoituksissa, koska tarpeen tullen jotain kohtausta voidaan myös muokata tekstin puolesta lennossa. Enkä tosiaan halua pitää mistään kirjoittamastani kynsin ja hampain kiinni, jos se ei ohjaajan mielestä sovi näytelmään tai joku repliikki ei vain tunnu hyvältä näyttelijän suussa. Luotan Ishwariin kokonaisuuksien hallitsijana ihan täysin. Ishwar ei kyllä koskaan anna minkään puolivillaisen mennä läpi sormiensa.



Mary (siirtyy vaihtamaan taas vaatteita): Pidä kamera pyörimässä, hyvä tästä tulee!



EEVA:

Muistatko kun näyttelijämme Riikka kysyi koko työryhmältä kerran, että mikä on kenenkin lempivaihe esityksen valmistumisprosessissa? Mitä vastasit siihen?


ISHWAR:

Prosessissa on niin monia hetkiä, jotka voisin nimetä suosikeiksi. Mutta yksi, joka nousee ylitse muiden ja mikä todella saa minut iloiseksi, on ihmisten tuominen yhteen yhteistä päämäärää varten. On ihanaa, kun ihmiset työskentelevät yhdessä, siihenhän koko ihmiskunta perustuu. Ja miten onnekkaita me ollaan, kun saadaan tehdä töitä ryhmässä aina vaan uudestaan ​​ja uudestaan. Meistä tulee vähän kuin tutkimusmatkailijoita, jotka lähtee yhteiselle löytöretkelle. Lähdemme etsimään maata, jolle voimme yhdessä rakentaa jotain uutta. Ryhmän valitsemisessa on luotettava intuitioon.


EEVA:

Tässä produktiossa kaikki työryhmän roolit vain napsahtivat paikoilleen.


ISHWAR:

Kyllä! Gladysin työryhmässä oli mukana sekä vanhoja tuttuja tekijöitä Vertigon aiemmista produktioista että ihan uusiakin kasvoja. Esiintyjistä vain yksi oli meille ennestään tuttu, muut olivat uusia tuttavuuksia. Eevan kanssa me haluttiin löytää sopiva joukko erilaisia ​​esiintyjiä, jotka täydentävät toisiaan lavalla ja muodostavat kokonaisuuden, ensemblen. Halusimme myös löytää näyttelijöitä, jotka osaavat soittaa ja laulaa, koska heidänhän piti myös esityksen lopussa muodostaa bändi! Tarvitsimme todella monitaitoisen ja lahjakkaan esiintyjäkaartin.


EEVA:

Ja sen me kyllä saimme!


ISHWAR:

Kyllä! – Mikä sinun lempivaihe prosessissa on?


EEVA:

Väkisin sitä aina vähän häpeää omaa käsikirjoitusta, kun se ei omasta mielestä ole koskaan ihan valmis tai tarpeeksi loppuun asti hiottu. Mutta sitten kun sen pakosta joutuu jossain kohtaa luovuttamaan työryhmälle (tai saa luovuttaa) ja se lakkaa olemasta mun käsikirjoitus ja muuttuu meidän käsikirjoitukseksi – se on mulle aina se paras hetki. Kun muu työryhmä alkaa löytää tekstistä uusia merkityksiä. Suunnittelijat tuovat mukaan oman näkökulmansa, ja visuaalinen, äänellinen ja liikkeellinen maailma alkaa muotoutua. Näyttelijät löytävät hahmoistaan eri puolia ja tuovat niihin eloa omilla tulkinnoillaan. Se on parasta. Mutta toisaalta myös se hetki, kun päästään ensimmäisiin läpimenoihin ja sitä huomaa, että vitsit! täähän tulee oikeesti toimimaan! Se on jotenkin tosi liikuttava ja riemullinen hetki.


ISHWAR:

Tietenkin sitä toivoo kaiken toimivan, mutta en lannistu, vaikka asiat eivät toimisikaan heti. Se on loistava tilaisuus löytää uusia tapoja tehdä ja saada se toimimaan jollain muulla tavalla. Kyllähän läpimenot aina vähän hermostuttaa, mutta hermostuneisuudella ei ole oikeastaan mitään tekemistä sen kanssa, tulevatko muut ihmiset pitämään esityksestä ja ajattelevatko he, että se toimii. Kyse on siitä, että mitäs jos minä en tiedäkään, miten voin tehdä esityksestä paremman. Mutta onneksi ideat kasvaa kuin rikkaruoho! Jos ensin ei olekaan yhtään hyvää ideaa, niin kohta sieltä jostain nilkoista puskee jo uusi idea. Ideoita voi poimia niin monta kuin huvittaa, ja heittää pois myös, kunnes löytyy se kaunein kukka. Niin, ja jos ei sitä lootuksenkukkaa koskaan löydy … no, sitten vaan seisot polvia myöden mudassa ja jumitat. Hah hah.


EEVA:

Entä mitäs sitten seuraavaksi tehtäis?


ISHWAR:

No, onhan meillä pari ideaa, joita tässä pohdiskelemme. Aletaan seuraavaksi etsiä uutta esitystilaa Turusta. Ja kartoitellaan mahdollisuuksia, jos saisimme vanhan Vertigo-shown vietyä ehkä ulkomaille.


Kohtaus 24.


Toimittaja: Niinkö teille siis kävi? Teidät unohdettiin, katositte näkymättömyyteen?


Mary: Minä? En herran jestas tietenkään! Minä jatkoin töitä. Työstän parhaillaankin uutta elokuvaa.


Toimittaja: Niin, tyttärenne, Roxanne, mainitsikin asiasta. Totta puhuakseni, luulin että olitte siirtynyt eläkkeelle jo aikaa sitten.


Mary (kiljuu): Eläkkeelle? (Nauraa kammottavaa, räkättävää naurua. Jostain kuuluu toinen nauru kuin kaikuna. Mary vakavoituu.) Et ole tehnyt taustatyötäsi kovin hyvin.



EEVA:

Tämä on kyllä ollut hieno projekti ja meillä on ollut aivan ihana ja heittäytyvä työryhmä mukana tässä!


ISHWAR:

Kyllä todellakin! Kiitos koko mahtavalle tiimille, on ollut ilo tehdä töitä teidän kaikkien kanssa.


EEVA:

Ja kiitos tästä kahvi- ja juttutuokiosta, Ishwar!


ISHWAR:

Kiitos itsellesi!



Keskustelun vapaasti litteroivat Eeva Salonius ja Ishwar Maharaj.


Sitaatit Gladysin käsikirjoituksesta.




Eeva Salonius ja Ishwar Maharaj

Eeva ja Ishwar Gladysin kulisseissa syyskuussa 2021.

Viimeisimmät jutut